sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Miten treenata lajinomaisesti varpaan ollessa pipinä?

Kolmas saikkuviikko jo varpaan kanssa, ärsyttää...Niin pieni vamma ja niin iso harmi.

Olen menossa huomenna uudestaan lääkärille, koska mielestäni varvas ei ole parantunut aikataulun mukaisesti. Lääkäri antoi arvioksi, että paraneminen kestäisi muutaman viikon ja nyt kun muutama viikko on kulunut, niin varvas on edelleen sen verran kipeä, ettei olla ihan annetussa aikataulussa...

Olen pyrkinyt treenaamaan lajinomaisesti niitä juttuja, mitä pystyn tekemään. Olen käynyt kuntosalilla tekemässä n. 45 minuutin - tunnin alkulämmittelyn crosstrainerilla ja sen jälkeen käyttänyt hyväksi lähinnä kuntosalin jumppasalia ja venyttelyalueen puolapuita.

Tendu- ja fondu-sarjoja voin tehdä, ja niitä olenkin tehnyt. Plie-sarjoja lähinnä II asennossa, sillä grand plié muissa asennoissa ei tee varpaalle oikein hyvää, relevestä johtuen...Grand battementeja olen tehnyt aika paljon, koska nopeusvoimaa ei tule oikein muuten harjoitettua, kun isoja hyppyjä ei voi tällä hetkellä tehdä.

Isojen hyppyjen korvaavaa treeniä teen mm. puolapuilla. Teen niin, että tukijalka on suurin piirtein toiseksi alimmalla puolapuulla ja pidän käsillä kiinni abt. rinnan korkeudella olevasta puolapuusta. Sitten ponnistan tukijalan suoraksi ja samalla potkaisen vapaana roikkuvan jalan taakse niin isoon spagaatiin kuin vain voin. Teen tätä sarjana, suurin piirtein 8-10 heittoa per jalka, sitten vaihdan toisen jalan. Ja sitten vielä toistan molemmat puolet. Hyvä treeni muutenkin kehittämään jalkojen nopeusvoimaa isoihin hyppyihin, vaikka kintut olisivat ihan kunnossakin. Tämä liike auttaa siis saamaan jalat auki hypyissä. Monilla tanssijoilla on notkeutta, mitä ei saada esiin isoissa hypyissä, koska tarvittava nopeusvoima puuttuu!

Toinen treeni, mikä kehittää nopeusvoimaa, on jalkojen saksaus selinmakuu-asennossa. Eli, aloitusasento on selinmakuu ja jalat nostettu 90 asteen kulmaan. Siitä sitten vain vuorosaksaus jaloilla niin isoon spagaatiin kuin vain pystyy,ja mahdollisimman nopeasti. Tuntuu paitsi jaloissa, niin myös vatsalihaksissa!

Voin laittaa videot tulemaan myöhemmin näistä kahdesta harjoitteesta, niin harjoitteet varmaankin selkenevät...Kunhan saan jonkun uhrin kuvaamaan nämä :)

Toivottavasti te terveet olette treenanneet ahkerasti Sporttiprinsessankin puolesta :)!?

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Murtuneen varpaan update

2 viikkoa kera murtuneen varpaan. Not nice, mutta pahempaakin voisi olla.

Ensimmäisinä päivinä varvas oli tosi kipeä ja kävely oli vaivalloista konkkaamista. Yritin varoa rullaamista varpaan "yli", eli kävely ei todellakaan ollut järin sulavan näköistä. Ja miten hidasta! Kaikki kesti kaksi kertaa niin kauan kuin tavallisesti...varvas oli myös niin turvonnut, että sai miettiä ihan tosissaan, että mihin kenkään jalka mahtuu, jottei mikään hierrä varvasta. Koska jo pienikin kosketus teki kipeää :(

Muutaman päivän päästä turvotus alkoi hieman laskea ja varpaan väri palautua lähemmäs oikeaa ihon väriä. Kävelykin luonnistui jo paremmin. Siitä asti olen käynyt pitkästä aikaa kuntokeskuksen jumpissa, mm. BodyPumpissa ja spinningissä. TYLSÄÄ, mutta parempi kuin ei mitään. Saa sentään hikoiltua :)

Lupasin itselleni, että varpaan paranemisaikana venyttelisin joka päivä plus tekisin lattiatankoa ja pilatesta ahkerasti...KRÖHÖM. Niin varmaan juu. Olen tehnyt edellämainittuja asioita kahden viikon aikana ehkä kolme kertaa. Itsekuri, missä olet?!

Kun ei ole "pakko" mennä normaaleihin balettiharjoituksiin (tai pakko ja pakko, eihän aikuisen ihmisen ole pakko tehdä juuri yhtään mitään, jos ei halua), niin on ollut aivan liian helppoa vain jäädä notkumaan iltamyöhään töihin tekemään kaikenlaista muka tärkeää. Kyllä nämä työt on tullut hoidettua silloinkin, kun voi normaalisti treenata, mutta nyt hukutan selkeästi "tuskaani" töihin.

On muuten jännä huomata, miten paljon aikaa baletti ja tanssi yleensäkin vie, verrattuna kuntokeskuksten jumppiin etc. Balettitreeniin lämmittelyineen, varsinaiseen treeniaikaan + loppuverkkaan saa helposti uhrattua sen 2-2,5 tuntia. Kuntokeskuksen jumppaan tai spinniin voin puolestaan vain ilmestyä aivan viime minuuteilla ja viimeistään 60 minuutin päästä treeni on ohi. Ja mitäs mä sitten tekisin? No, voisinhan tietysti vetäistä vaikka kaksi spinning-tuntia putkeen. Mutta se on niin tylsää, etten henkisesti pysty...

Eilen tunsin varpaan olotilan sen verran hyväksi, että menin varovasti kokeilemaan balettia J1-tunnille, tarkoituksena tehdä vain tanko ja keskilattia. Hyppyjä ja kipeän jalan varpaillenousuja vältellen. Tunti sujui ihan hyvin ja varvas ei tunnin aikana hirveästi kipeytynyt. Jonkin verran relevétä tuli kuitenkin tehtyä, ja tänään varvas on kyllä tuntunut kivuliaammalta kuin aiemmin, eli ehkä kuitenkin menin tunnille liian aikaisin :( En halua isompaa takaiskua paranemisprosessissa, joten täytynee pysytellä poissa tunneilta vielä ainakin tämä viikko. Katsotaan sitten ensi viikolla uudestaan.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Inspiroivia tanssijoita - Ivan Vasiliev

Muutama vuosi sitten näin ensimmäisiä videoita Ivan Vasilievista. Ja mykistyin. Mitkä hypyt, mitkä piruetit, mikä stage presence. Ja Vasilievilla oli tällöin ikää alle 20 vuotta.
















Kuka Ivan Vasiliev?

Ivan Vasiliev (s. 1989) opiskeli balettia Ukarainassa ja Valko-Venäjällä ja valmistui v.2006 Valko-Venäjän valtiollisesta koreaografiakoulusta Minskistä. Opiskeluaikoinaan Ivan osallistui melko ahkerasti eri balettikilpailuihin ja varsin menestyksekkäästi, saavuttaen kultamitalin mm. Moskovan kansainvälisessä balettikilpailussa v.2005 ja Grand Prix-voiton Varnan kansainvälisessä balettikilpailussa v. 2006. Lisäksi Vasiliev tanssi Valko-Venäjän kansallisbaletissa Don Quijoten Basilion ja Le Corsairen roolit ollessaan vielä balettikoulussa - melkoinen luotto nuoreen mieheen.

Mutta ei turhaan, sillä Ivanin taidot oli pistetty merkille aivan balettimaailman huipulla - sekä Bolshoin että Mariinskin seurueet kilpailivat Ivanin saamisesta riveihinsä. Bolshoi veti kisassa pidemmän korren. On puhuttu, että Bolshoin oli PAKKO saada nouseva supertähti Ivan, jotta viimeiset vuodet ehkä hieman Mariinskin varjossa seisonut seurue saisi uutta nostetta. Bolshoin tuoreelle naistähdelle Natalia Osipovalle oli lisäksi saatava partneriksi yhtä valovoimainen miestanssija.

Ivan liittyi Bolshoin seurueeseen v. 2006 tittelillä "soloist" ja tanssi ensimmäisenä Bolshoi-roolinaan Don Quijoten Basilion roolin. Kitrinä tanssi useimmiten Natalia Osipova.  Nataliaa ja Ivanina pidettiin loistavana parina, molemmat olivat teknisesti virtuoosimaisia ja molempien tavaramerkkinä olivat korkeat ja räjähtävät hypyt.

Alla Ivanin ja Natalian Don Quijote Coda v. 2008. TJEU.



"Next Baryshnikov" tai "Rocket Man" ovat Ivaniin usein liitettyjä kommentteja. Baryshnikoviin vertailu on luonnollista, ovathan molemmat tanssijat tekniikaltaan virtuoosimaisia, upeita hyppääjiä ja pyörijöitä. Ivan on kuitenkin Mihailia paljon lyhyempi ja rotevampi, eikä ehkä niin perinteinen lyyrinen balettitanssija. Joka tapauksessa Ivan on aivan uskomaton esiintyjä, jolla on käsittämätön kyky eläytyä rooliinsa ja ottaa yleisö hyppysiinsä.

Ivan paljon kehutuista hypyistään: "When I was a boy, I didn’t have an incred­ibly big jump. I didn’t think about it. When I came to the Bolshoi, I thought my best piece is the pirou­ettes. I do many pirou­ettes — 10, 11, 21. I do 21 pirou­ettes one time in my life. I’m so happy! Then I try jump­ing, and every­one says it’s so good. But my pirouettes!”

Don Quijoten jälkeen Ivan on tanssinut Bolshoissa pääosat mm. baleteissa Spartacus, Flames of Paris, La Fille Mal Gardee, Bajadeeri, Pähkinänsärkijä, muun muassa. Ivan on tanssinut myös moderneissa teoksissa, kuten Christopher Wheeldonin "Misericordes" teoksessa. Ivan ylennettiin principaliksi v.2010.

Paitsi lavalla niin myös yksityiselämässä Ivan ja Natalia ovat tätä nykyä pari. Kaksikko meni kihloihin v.2011. Ah, niin ihanaa :)



Vuonna 2011 Ivan ja Natalia shokeerasivat erityisesti venäläistä balettimaailmaa ilmoittamalla, että he jättävät Bolshoin ja siirtyvät tanssimaan Pietarin Mikhailovsky-teatteriin. Ivan selitti siirtoa suuremmalla taiteellisella vapaudella: “We are making progress, we want to move on, move forward, but it's very difficult to change our line of roles at the Bolshoi, where we once shone so brightly. We don't want to lock ourselves into two or three so-called 'signature roles', we want to dance more, especially new choreography.”

Syksyllä 2012 American Ballet Theater ilmoitti kiinnittäneensä Vasilievin principaliksi kaudelle 2012-2013. Osipova oli jo aiemmin tanssinut ABT:lle guest starina.

Ivanin tarina siis jatkuu rapakon toisella puolen ja toivottavasti jatkuu vielä pitkään. Olen kerran nähnyt Ivanin lavalla ja mies on aivan huikea. Sitä bravuran määrää, koko ajan teki mieli hurrata :) Jos teillä joskus on mahdollisuus nähdä Ivan lavalla, niin suosittelen lämpimästi. Siihen asti voitte ihastella Ivania Youtubesta, näistä videoista on hyvä aloittaa :)