perjantai 15. toukokuuta 2009

Väsymys

Reilun kahden viikon tauko kirjoittelemisessa, hups. Ei ollu tarkoitus venyä näin pitkäksi. Treeniä on tullut kyllä, paitsi viime viikon treenit jäi järjettömien duunikiireiden vuoksi vasta loppuviikkoon - viime viikon treeniviikko alkoi vasta perjantaina. Viime perjantain balettitreenit olivat ne perinteiset Emman J2-3, jotka menivät aivan päin honkia. Ei ollu aivot sinä päivänä mukana...Oli pakko jäädä tekemään pointti-tunnille, koska olin niin kettuuntunut Emman tunnin mokista. En edes muista, koska olisin viimeksi ollut Minnan pointissa, ja nytkään se ei varsinaisesti ollut Minnan, vaan sijaisen. Onneksi sijaisen sarjat oli helppoja jopa meikäläisen perjantaiälylle, rondi-sarjaa lukuunottamatta...Tää rondi-sarja oli tehty joskus aiemminkin saman tytsin sijaistaessa Christinan J3:sta. Silloin se oli oikein kiva ja helppo, mutta kärjillä tehtäessä piruetit ei menneetkään yhtä jouhevasti...

Viime lauantai oli ahkera balettireenipäivä joka LUOJAN KIITOS meni tuhat kertaa paremmin kuin perjantai. Minnan lattiatanko ja Christinan J2& J1 ei edes painaneet jaloissa niin paljoa...Kunnes sit sunnuntaiaamuna telinevoikkaillessa kaikki paikat oli ihan jumissa. Jotain oli vissiin tullu tehtyä :) Mun oikea ranne oli oudon kipeä esim. frittiä tehdessä ja kärrärissäkään ei voinu tehdä sitä "saattoa" pitkälle, koska ranne ei kestänyt yhtään vääntöä. Ei mitään haisua, että missä mä olisin voinut sen rikkoa, enhän esim. ole dance hallissakaan ollut aikoihin. Ehkäpä se kipu olikin todellisen rasityksen puutetta?! Pääsin vihdoin muuten kokeilemaan niitä sivuttaisia perhosvoltteja monttuun, mutta ne meni aika huonosti. Ei ollu tekniikka ihan vielä kohdallaan.

Ajelin Myllystä suoraan vanhempien residenssille Pohjois-Helsinkiin, ja iltapäivällä syöpöteltiin siellä koko perheen voimin ja juhlittiin mamia. Mun pitipitipiti mennä lenkille vielä illalla, mut niinpähän taas menin, haaveeksi jäi. Nukuin vain :)

Tällä viikolla onkin sit ollu treeniä jo alkuviikosta lähtien, maanantaina laitettiin vihdoin paikat siihen halvatun Carmeniin. Uu jee. Mä en ole koskaan tehnyt sitä 2. roolia, mut nyt sitten yllättäen teenkin sitä. Nooh, ihan sama. En olis jaksanut enää yhtään vääntämistä siitä, että kuka siihen menee - parempi oli tarjota itseään siihen, kun tiedän, että mä opin sen helposti.

Tiistaina oli Emman ohjelman kenraalit SYK:llä ja mua vähän nauratti, kun yks meidän balettilaisista kysyi, että jännittääkö mua. JV-ja biccikisoissa oon kyllä ollut ihan armoton jännittäjä, mutta ei tää jänskätä mua kyllä yhtään. Ohjelma on helppo, eikä virheistä rangaista. Pois siis spennaus, rennosti vaan :) Kiiruhdin kenraaleista tuhatta ja sataa Espooseen mun voikkaseuran kevätnäytökseen. Testailin näytöksessä ahkerasti mun uutta digijärkkärikameraa, vähänkö sillä on kiva leikkiä :D. Fotonien ja Deltojen ohjelmat oli makeita, samoin Magneettien, ne oli niin ihania pieniä tikkujalkoja :).

Keskiviikkona vedin baletissa kunnon maratonillan, Janen kaikki tunnit, eli J2, J3 ja J1. 4,5 tuntia, ei tunnu missään...Vähempikin olis ehkä riittänyt, mutta paskan pitää treenata. Mokailin niin pahasti, että sisu ei antanut periksi mennä kotiin. Väsymyksellä saattoi olla tekemistä huonon suorituksen kanssa, sillä alkuviikosta olin nukkunut ehkä yhteensä sellainen 8 tuntia...Vasta 3. tunnin loppupuolella aloin olla siinä vireystilassa, että liikkeet alkoivat onnistumaan, eli parin lisätunnin treenit olisivat todennäköisesti menneet hienosti.

Eilen olin pitkästä PITKÄSTÄ aikaa dance hall ja afro-tunneilla - oikein hävetti mennä, kun en ollut niin pitkään aikaan päässyt käymään. Jotenkin huomasi, että DH-tunneilla tarvittava räjähtävä voima oli aika kateissa, hypyt ei vaan nousseet ja auenneet niin ärhäkästi kuin aiemmin. Multa oli lisäksi jäänyt väliin 2 DH-tunnin koreografiaa ja varsinkaan toista mulla ei ole mitään mahdollisuutta oppia, se on liian nopea ja liian pitkä. Oonpa optimisti :) Toisesta pääsin suurin piirtein kärryille. Sit tietty ruvettiin opettelemaan vielä kaikille ihan uutta koreografiaa, eli mukavaa aivojumppaakin tuli tehtyä fyysisen ahkeroinnin lisäksi. Afrossa oli ihanaa, oli pitkästä aikaa ihana afro. Ihania koreografioita <3. Mä en siis tykkää ihana-sanasta lainkaan.

Tänään balettia taas, Emman J2-3. Ehkä pointtikin. Jos jaksan :)

EDIT LATER: Jees Emma. En osaa sanoa tunnista menikö hyvin vai huonosti. Huonosti kai. Ei taaskaan ollut piruettipäivä, sen kyllä voin sanoa...Mutta mitä muuta: Mä arvostan NIIN paljon, kun Emma korjaa. Isoja tai pieniä asioita, niin se jaksaa korjata, mikä on aivan huikeeta. Mun vaan pitäis ottaa nää korjaukset paremmin vastaan, mä näytän nimittäin ihan uitetulta koiralta, kun korjauksia satelee...Emma mm. huomasi, että mä nousen releve'en vähän vinosti keskilattialla. Korjattavien listalle heti, ellen halua nilkkavammaa. Sit mun käsien asento 1. ja perusasennossa on löysä. Haittaa helvetisti esim. pirueteissa. Lisäksi puolet pirueteista menee spottaamatta ja ylläri pylläri ne ei silloin pyöri mitään triploja. Oon paska.

Jäin vielä pointtitunnillekin, jossa oli sama sijainen, Veera (?). Perushelppoja tankosarjoja (tekee mulle oikein hyvää, ehtii kunnolla miettiä tekniikkaa) ja kivoja keskilattiasarjoja. Osaan sentään viel hypätä, päivän treenien ainoita ilonaiheita :). No joo. Mut ilman kritiikkiä ei voi kehittyä. Lisää siis sitä ja huomenna oon parempi tanssija :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti